Näin
toukokuussa tulevat ajankohtaisiksi paitsi uudet ylioppilaat, niin myöskin
MTV3:n ja HS:n ajattelemattomat lukiovertailut. Täytyy olla melkoisen
ymmärtämätön, jos ei tajua sitä, että ko. vertailut eivät kerro juuri mitään
lukioiden opetuksen tasosta. Kaikkein eniten ne kertovat siitä, minkä tasoisia
kyseisen vuoden ylioppilaat ovat kyseisenä vuonna. Tästä kertoo mm. se, että
vuoden 2013 keväällä Mäntsälän lukiosta kirjoittaneet oppilaat pärjäsivät tässä
vertailussa aikaisempaa reilusti paremmin. Eli etenkin pienillä paikkakunnilla
ylioppilaskirjoittajien taso vaihtelee suuresti vuodesta toiseen. Se ei siis
kerro, että yhtäkkiä olisi opetuksen taso parantunut Mäntsälän lukiossa
radikaalisti, vaan että tänä vuonna oppilaitoksen oppilaat ovat menestyneet. Ja
se menestys on ollut aika riippumatonta siitä, missä koulussa opetus on
annettu. Opetushallituksen erikoistutkija Jorma Kuusela on todennut, että
listausten informaatioarvo on suunnilleen sama kuin verokalenterin. Kinnulan
lukion rehtori on takavuosina sanonutkin maanläheisesti: "Meillä ei
keskiarvorajaa ole, vaan otamme kaikki sisään ja teemme heistä ylioppilaita.
Tämä on heille tärkeä päivä"."
Eri
asia on sitten kysymys siitä, että tulisiko jo lähes sadan vuoden ajan
nykymuotoisina järjestetyistä yo-kirjoituksista luopua kokonaan. Tätä mieltä on
mm. opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä, jos olen hänen sanomisiaan
oikein tulkinnut. Jos välttämättä halutaan jotenkin testata ylioppilaiden kykyä
erikseen valtakunnallisesti, niin siihen riittäisi joku kypsyyskoe, joka
mittaisi oppilaita asteikolla hyväksytty/hylätty, tai yo-kirjoituksia pitäisi ainakin muuttaa varsin radikaalisti, jotta ne palvelisivat myös yliopistoja niiden opiskelijavalintaprosessissa. Nykymuotoisina kirjoitukset
rasittavat tarpeettomasti sekä oppilasta että koulua/yhteiskuntaa.
Yliopistoilla on omat pääsykokeensa ja lukion päättötodistus antaa varmasti
paremmat tiedot oppilaan lukio-opiskelusta kuin yo-kirjoituksen arvosanat.
Tosiasiassa yo-kirjoitukset ohjaavat lukio-opetusta ja opiskelua aivan turhaan.
Opiskelun tarkoitus on oppia, eikä se että opiskelija selviytyy testeistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti